Kansanedustaja Matti Semi Kaakkois-Suomessa
Vuoksenniskan tori klo 9-13
Vuoksenniskan tori klo 9-13
Kari Uotila kuntalaisten tavattavissa Läkkitorilla Leppävaarassa
Vasemmisto tempaisee neljäntenä kampanjapäivänään asumisen puolesta. Olemme liikkeellä ympäri Suomen. Katso lisää teemasta
Parempi työllisyys ja hyvät työehdot Kansanedustaja Kari Uotila paikalla klo 12-14.00.
Valkeakoskella Koiton aukiolla klo 10.30-11.30 Tampereen Keskustorin vaalimökillä klo 13.00-145.00 Hervannan torilla klo 14.30-15.15
Joensuu, (sitten Outokumpu, Rääkkylä)
Microsoft järjestää yhdessä Suomen lukiolaisten liiton kanssa kolme keskustelutilaisuutta, joissa pohditaan tulevaisuuden kuntaa ja uudenlaista oppimista. Microsoftilla on maailmanlaajuisesti useita oppimiseen liittyviä projekteja; Suomessa olemme mm. käynnistäneet Oppimisen Pohjantähti -ohjelman tukemaan oppimisen muutosta ja samalla siirtymistä uuteen OPS 2016 mukaiseen opetukseen ja osaamisen arviointiin. Uuden oppimisen ja osaamisen edistäminen on meille keskeinen asia, jota haluamme …

Vihreät, Vasemmistoliitto, RKP, KD Vasemmistoliitosta mukana helsinkiläinen ehdokas Sirkku Ingervo
Pasilassa torstaina 30.3 klo 19.55-20-50 suora lähetys, yleisöä paikalla, 8 puoluetta, aihe: lasten ja vanhusten kunnalliset palvelut. Juontajina Bettina Sågbom ja Freddi Wahlström. Studion i Böle torsdag 30.3 kl.19.55-20.50, direktsänd debatt med publik, 8 partier representerade, ämne: kommunal service för barn och åldringar, debattledare Bettina Sågbom och Freddi Wahlström Kansanedustaja Silvia Modig/Vasemmistoliitto